torstai 6. elokuuta 2015

Kynnet kunnossa

Olen pitänyt rakennekynsiä kolmen vuoden ajan. Eihän sitä enää ilman osaisi olla. Omat kynteni ei kasva ja muutenkin jatkuva lakkaaminen ei oikein ole juttuni. Kynnet ovat aina kunnossa ja olen aina valmiina juhliin. Ilman kamalaa sterssiä siitä, mitä jos kynsilakka ei vielä ole kuivunut kunnolla ja lakkaus menee pieleen. 

Itse käyn laittamassa kynsiä Hämeenlinnassa kauppakeskus tavastilassa Naislookissa Jennillä. 





Tässä kuvasaldoa kynsistäni.
M :) 

keskiviikko 5. elokuuta 2015

Muutosta näkyvissä

Pitkään mietinnän alla on ollut blogin tulevaisuus. Miettinyt, mitä voisin kirjoittaa vai kirjoittaako mitään. Tällä hetkellä kuitenkin tuntuu, että en halua kokonaan unohtaa blogia. Olen päättänyt, että nykyään blogissa näkyy enemmän kuvia tekstin sijaan.


J

sunnuntai 23. marraskuuta 2014

Joulun punaista

Meillä on kaksi vuotta ollut olkkarissa samat verhot vaan tyynynpäällisiä on välillä vaihdettu. Nyt kuitenkin tilasin Jotexilta "joulu/talviverhot" olohuoneeseen. Idea lähti yllätys yllätys Pentikistä. Kävin hetki sitten Pentikissä ostamassa olohuoneeseen uudet tyynynpäälliset, värinä on tuollainen viinipunainen/punainen. Meillä oli aiemmin samat tyynyliinat, mutta harmaan sävyisenä. Ihastuin väriin niin paljon, että kävimme hakemassa Pentikistä vielä seuraavana päivänä samansävyisen viltin sohvalle. Tyynyliinoilla oli yhteensä hintaa noin. 45€ ja viltti maksoi noin 45€. Sain siis lopulta viltinkin sohvalle ja ajattelin kuinka ihanan piristyksen olohuone sai, mutta eihän se riittänyt. Eksyin vielä Jotexin sivuille ihailemaan verhoja. Pienen etsinnän ja mietinnän jälkeen löysin raitaverhot samalla punaisella sävyllä olohuoneeseen. Tilasin myös keittiöön verhot, jotka lopulta löysivätkin paikkansa makuuhuoneesta. Verhot tulivat puolessa välin viikkoa kotiin ja hetihän ne oli ikkunaan saatava. Kyllä nuo tankoon laitettavat verhot on vaan helppo laittaa vanhan asunnon nipsuverhoihin verrattuna. Ilman tankoja olisin tuskin edes uusia verhoja tilannut. Olohuoneesta tuli kyllä niin talvinen, kun sain verhot vielä loppusilaukseksi ikkunaan. Pitkästä aikaa olohuone näyttää kotoisalta ja lämpimältä, uuden pirityksen myötä. 


En ollut ennen tilannut Jotexilta, joten yllätyin kuinka edullisia verhoja sieltä mm. löytyy. Verhot kestivät tulla kotiinkin vain 4 arkipäivää, joka on todella nopeaa palvelua moniin muihin verkkokauppoihin verrattuna. Olin vielä saanut Jotexille -20% alennuskupongin sähköpostiin, joten sain vielä alennusta kalliimmasta tuotteesta. Hintaa verhoille postikuluineen taisi jäädä noin 45€, joka on minusta edullinen uudistus kotiin. 

M

sunnuntai 26. lokakuuta 2014

Baby Shower

Olin elämäni ensimmäisissä Baby Showereissa, jotka järjestettiin ystävälleni. Ensimmäisenä Facebook ryhmässä/kutsussa taisi herätä kysymys, miten tälläiset järjestetään ja mitä siellä tehdään. Ystävän äiti ja sisko hoitivat järjestelyjä pääosin, mutta juhlat vietettiin nyyttäri periaatteella, joka oli todella hyvä idea. Jokaisellahan on kuitenkin se suosikki juttu, vaikka joku piirakka tai kakku. Pientä ohjelmaakin kehiteltiin ryhmässä, mutta ei mitään kovin ihmeellisiä leikkejä ja ohjelmaa mielestäni juhlat edes vaadi.  Menin juhliin ja tuleva Äiti tiesi juhlista ja oli itse jo paikalla.  Olen myös kuullut, että on ollut tapana pitää ylläri juhlat ja tuleva äiti tuodaan juhlin jollakin muulla verukkeella. Molemmat ovat mukavia tapoja ja jos vaan juhlat pystyy pitämään yllätyksenä niin hienoa. Tässä tapauksessa se olisi varmasti ollut mahdottomuus luulen. Itse tein juhliin vaippakakun netinohjeita soveltaen (Ohjeenkin voisin blogiin tehdä). Vaippakakun sisällä oli mm. tuttipullo, housut ja body. Lahjoille oli juhlissa oma pöytä johon ne vietiin odottamaan avaamista. Ensimmäinen ohjemanumero olikin lahjojen avaaminen. Oli lahjoja tulevalle vauvalle ja hemmoitteluhoitoja kuten hieronta lahjokortti tulevalle äidille. Sitä ennen tietenkin kohotettiin malja tulevalle äidille ja tuleva mummu piti pienen puheen. 
 
Tekemäni vaippakakku
Lahjojen avaamisen jälkeen päästiin ruokaa notkuvaan pöytään. Ensimmäisenä oli vuorossa suolaiset ruuat ja sitten makeat. Oli kaikenlaisia herkkuja ja juomaksi viiniä, sekä alkoholittomia juomia. 
 
Seuraavaksi tuleva täti oli tehnyt ihanan Baby Shower kirjan  jossa oli mm. yksi sivu jossa oli aina vaihtoehtoja Isän vai Äidin kädet, entä silmät ja lopuksi sitten laskettiin kumman näköinen lapsesta tulee. Kirjaan kirjoitettiin myös tulevalle äidille ja vauvalle terveisiä/ajatuksia. Kirja tulee myös täyttymään juhlista otetuilla kuvilla, ihana muisto ainutlaatuisista juhlista. Juhlissa oli myös aikaa vaihdella ajatuksia, sekä keskustella tulevan äidin kuulumisia.
Ohjelmassa oli vielä muutama leikki, jotka ajattelin lyhyesti kertoa. Oli tehty pieniä lappuja joissa luki aina: Sukupuoli, pituus, paino, syntymäpäivä ja aika, nimiehdotuksia jos tyttö ja nimiehdotuksia poika. Tässä tapauksessa melkeinpä vain tulevat vanhemmat tiesivät sukupuolen ja siksi sitäkin arvailtiin. Laput luettiin myös kaikille ääneen ja näistäkin jäi ihanat muistot, vaikkapa siihen Baby Shower kirjaan. Muita leikkejä oli mm. sulatettujen suklaiden maistelu silmät sidottuina ja vaipoista tarjoiltuna. Sitähän ei aluksi kerrottu mitä joutuu maistelemaan, mutta selvisihän se maistelijoille aika pian ensimmäisen maistelun jälkeen. Tuleva äiti oli myös järjestänyt tietovisan vauvaan ja äitiyteen liittyvistä tarvikkeista. Mittailtiin myös äidin mahanympärys narulla ja muut yrittivät ottaa samankokoisen narunpätkän kuin äidillä, lähinnä oleva sai pienen palkinnon. Vaipoista oli tehty myös lupauslappuja, joista jokainen nosti yhden lupauksen. Oli  mm. lupaan viedä elokuviin, lounaalle, illalliselle yms. Viimeisenä tuleva äiti arvaili kenelle vieraista pöydällä olevat vauvakuvat kuuluivat. Vieraat poistuivat sitten eri aikoihin kotio. Siinä hieman vinkkejä siis Baby Showereiden pitämiseen, niitä tarvitseville. Nämä juhlat olivat ainakin onnistuneet mielestäni.
Nyt tulevasta äidistä on jo tullut äiti <3
M

torstai 23. lokakuuta 2014

Anna kodille uutta ilmettä sisustamalla

Koti on ollut uudistuksen alla taas kesän inspiraation takia. Moni sisustusidea on hautonut päässäni pitkään. Viimein sain aikaan myös toteuttaa ne. Ensimmäisenä uudistuksena ostin meille uudet keittiön tuolit kesällä, facebookin ostetaan ja myydään ryhmästä. Tuoleiksi halusin vanhat pinnatuolit, jotka olisivat hyvässä kunnossa, ettei maalausta heti tarvittaisi. Löysin mustat pinnatuolit, jotka olivat käyttöä vaille valmiit. Tällä hetkellä ne menevät hyvin mustina, koska en ole keksinyt maalin väriä. Voi olla ettei tässä asunnossa nähdä uutta maalia, koska musta ajaa asiansa enemmän kuin hyvin. Hintaa tuoleilla oli 15€:a kappaleelta, joten uudistus oli edullinenkin. Sain vielä samana päivänä myytyä vanhat keittiötuolitkin pois. Ajattelin aluksi, kehtaako niitä edes myydä, koska ehjiä tuoleja oli enää kolme. Edullisesti ne kuitenkin sain kaupan ja pääsin vanhoista helposti eroon vielä saman päivän aikana.  Keittiöön piristystä tuo limenvihreät yksityiskohdat ja hellalla paikkansa saanut mummun vanha kahvipannu, Turkista tuodun 
pannunalusen päällä(joka on muuten tehty simpukoista)
Olin taas enemmän kuin onnellinen uusista ostoksista, sekä kodin uudesta ilmeestä. Keittiönpöytä sai vielä viimeisen silauksen Tigerista, kun bongattiin ihana hedelmäkulho pöydälle. Vielä pitäisi selata Jotexin sivuja ja löytää uusia verhoja kotio. Jotenkin vanhat verhot tökkivät ja haluaisin jotakin uutta... Tällä viikolla löysin Hämeenlinnan reskalta sisustuskaupasta ihanan leipälaatikon. Mies on pitkään halunnut leipälaatikkoa, mutta en ole löytänyt mitään täydellistä. Tällä viikolla sellainen kuitenkin osui silmään.

M :)

sunnuntai 19. lokakuuta 2014

Miltä tuntuu olla jumissa

Monella on varmaan samanlaisia tuntemuksia, mutta avaudun nyt omistani. Miltä tuntuukaan olla jumissa työtehtävässä, jossa ei pääse käyttämään osaamistaan? Miltä tuntuu olla jumissa tehtävässä josta ei saa itse enää mitään? Olen ollut tässä tehtävässä nyt hieman reilu vuoden. Aloitin työn mahtavalla motivaatiolla ja työtehtäviin kuului monipuolisia tehtäviä. Sitten tapahtui jotakin, työtehtävä muuttui täysin. Aluksi fiilis oli positiivinen ja uuden opettelu tuntui mukavalta. Muutoksen myötä koin kuitenkin ettei tämä työ ole se mihin aikoinaan hain ja mitä haluan tehdä. Joka tapauksessa monia paikkoja hakeneena ja turhautuneena työhön olen ollut työssä vielä muutoksen myötä puolisen vuotta. Pikkuhiljaa työ rupesi enemmän olemaan pakkopullaa kuin että on mukavaa mennä töihin. Joka aamu sitä mietti että taas on mentävä töihin, mutta mukavien työkavereiden avulla on jaksanut. Pikkuhiljaa työt vähenivät ja välillä sai pyöritellä oikeasti niitä peukaloita. Aika rupesi matelemaan silloin kuin työtä ei ollut. Kesällä kaksi työkaveriani irtisanoi itsensä ja jäin yksin tämän tehtävän kanssa. Mitään muutosta ei kesälomankaan jälkeen tullut ja jotenkin työ vaikutti myös negatiivisesti mm. stressinä vapaa-aikaankin. Kai se jollain tavalla koko ajan kolkutti siellä takaraivossa, vaikkei sitä varsinaisesti ajattelut. Kaikkea tätä on vielä varjostanut työpaikan sisäilma ongelmat ja jatkuva sairastelu. Jotenkin mulla oli tunne, että oon jumissa pitkässä määräaikaisuudessa. Sisäiset haut eivät olleet puoleen vuoteen johtaneet muuhun kuin haastatteluihin, mutta en luovuttanut vaan jatkoin hakemista. Nyt puoli vuotta asiaa stressanneena, olen tilanteessa jossa sisäinen haku tuotti tulosta. Maanantaista alkaen pääsen uusiin tehtäviin ja tekemään oikeasti töitä. Ei saisi valittaa, koska monilla ei ole sitä työpaikkaa, mutta en halua myöskään salata näitä tuntemuksia. En sen enempää halua avata työpaikkaani ne tietävät jotka tietävät. Jotenkin uutisen uudesta tehtävästä kuultuani harteiltani tippui iso taakka. Innolla kohti uutta tehtävää ja uusia haasteita.. Positiivinen asenne kunniaan. :)

Pieni piristys arjessa tuo iloa <3
Marika

keskiviikko 15. lokakuuta 2014

Kadonnut kirjoittaja

En ole kadonnut kokonaan, vaikka blogin päivitystahdista voisi niin päätellä. Inspiraatio on ollut hukassa, mitään tekstiä en ole saanut kirjoitettua, vaikka ideoita ja aiheita on paljon tallessa kesältä. On mm. matkailtu Turkissa ja juhlittu ystävän Baby Showereita, mutta en ole saanut kirjoitettua mitään puhtaaksi. Olen päättänyt palata taas maisemiin ja ryhtyä kirjoittamaan omassa tahdissa. Yritän ajoittaa kirjoittamiset aina viikonlopulle ja saada edes yhden postauksen näin aluksi viikkoon. Teen tätä siis omassa tahdissa ja vain silloin kun minulla on oikeasti jotakin kirjoitettavaa. Toivottavasti lukijat on vielä pysyneet mukana ja ovat jatkossakin mukana. 

Kuvassa hieman syksyisiä maisemia sääjärveltä.

Pysykää mukana
Marika <3