perjantai 30. elokuuta 2013

Koiran elämää

Minulta toivottiin postausta meidän koirasta pontsosta. Ajattelinkin näin ollen kertoa koirarotuun päätymisestä, sekä juuri pontson valinnasta.

Pontso saapunut kotiin.

Olimme pitkään miettineet koiraa, koska olo tuntui tyhjältä. Kotonani vielä asuessa, kun tuli äidin koira vili aina ovella vastaan. Koirat on olleet minulle pienestä pitäen tuttuja, koska mummulla ja papalla on ollut koiria. Muistan pienenä ratsastaneeni mummun ja papan rotikalla, mutta eihän se nyt ihan ratsastamista ollut. Niiden rotikan nimi oli sakke, joka kyllä tykkäsi musta pienenä paljon. Koirarodun valinta oli aikas helppo, koska äidin koira on samaa rotua. Päädyimme rotuun kiinanharjakoira puuterihuisku, eli pitkäkarvainen rotua on myös nakuna/karvattomana. Koirarotua luonnehditaan iloiseksi, ei koskaan vihaiseksi. Koirarotu sopii mielestäni hyvin myös lapsiperheisiin, sekä seurakoiraksi kenelle tahansa, joka jaksaa pitää koiralle myös seuraa.. Rotu jaksaa myös touhuta ja liikkua vaikka millä mitalla. Hyvää rodussa on myös se, ettei se välttämättä tarvitse paljon liikuntaa. Varmaankin riippuu aivan siitä mihinkä totuttaa, mutta pontso jaksaa pitkiä lenkkejä sekä pärjää lyhemmilläkin. Pontso olikin sitten hankalampi valita. Halusimme kasvattajan joka asuisi lähellä Kanta-Hämettä, jotta voisimme käydä pentua useamman kerran katsomassa. Löysimme mukavan kasvattajan Nurmijärveltä, joka ei syrjinyt nuoria koiran ostossa. Moni kasvattaja ei usko, että nuoretkin osaavat huolehtia koirasta. Tämä tietenkin rajaa mahdollisuuksia siitä löytääkö hyvää kasvattajaa, mutta me löysimme. Kasvattajalla oli monta pentutta samaan aikaan, yksi pentue olikin jo luovutusiässä. Siinäkin pentueessa olisi ollut vapaita puuteri uroksia, mutta minäpä ihastuin pontsoon jo heti kuvista. Päätäni ei olisi kukaan saanut kännettyä. Sovimme ajan ja lähdimme ajamaan kohti nurmijärveä, jotta varaisimme jonkun pennun. Pontso oli meille kyllä alustavasti jo varattu, mutta nyt se piti päättää varmaksi. No minulla ei ollu epäilystäkään, halusin juuri pontson niin kuin avopuolisonikin. Varasimme pennun ja lähdimme ajamaan kotia kohti odottamaan että pennulla koittaa luovutusikä. Noh olihan sitä sitten muutama kerta vielä pakko käydä katsomassa. Aina sinne ajaessa oli niin hieno fiilis, poispäin tulessa olisi jo halunnut pennun kotiin. 


Pontso pentuna kasvattajan luona.
Viimein koitti päivä jolloin oli pontso tarkoitus hakea kotiin, muistaakseni se oli torstaina ennen hiihtolomaa. Otin muutaman päivän omaa lomaa koulusta, jotta saimme pontson aikaisemmin jo kotiin. Ensimmäinen yö meni vinkuessa, mutta äkkiä se uuteen ympäristöön ilman sisaruksia tottui. Emme oikeastaan ikinä opettaneet pontsoa mitenkään sisäsiistiksi, vaan se vähän niin kuin oppi pikkuhiljaa. Kehuimme aina kun hoiti tarpeet ulos, mutta emme stressanneet vaikka pissaili sisälle. Aika hyvin se sanomalehtiin pissi, mutta välillä sattui vahinkoja. Pontso tottui myös hyvin rytmiimme ja nykyään se voi katsoa tyhmänä jos seisemältä pitäisi ulos mennä, et antaisitko mun nukkua. Voin myös viikonloppuisin huoletta nukkua 11-12, koska pontsokin jaksaa nukkua, kunhan vain on myöhemmin illalla lenkki tehty. Luonne on myös mitä mahtavin, pikkuinen päivän piristäjä joka jaksaa touhuta. Kun töistä tulee kotio niin joku tosissaan odottaa sua, ja on intona siitä että tulet kotiin. Se on ihanin tunne koiran omistajana. Nyt ihan kauhistuttaa miten menen tyhjään hotellihuoneeseen ja olen siellä aivan yksin, koska on niin tottunut että pontso on vastassa. Katsotaan miten sujuu ja onko pondella ikävä kun palaan kotio :) Eiköhän siinä ollut tarpeeksi tekstiä pontsosta, hankala pontsoa on tekstillä kuvata. On se vaan niin oma persoona, joka nauttii seurasta ja nukkuu sängyssä. Meijän pieni lellikki, olen sitä mieltä jos koiran ottaa sille pitää myös antaa aikaa. Yritän aina parhaani ja viettää aikaa myös pontson kanssa kotona.




Pontso kotona
Liitän myös mukaan tuoreempia kuvia

Eilen olimme fiona haukun ja omistajansa pyynnöstä koirapuistossa, sekä kävimme iltalenkillä tuossa lähi siwassa ja pontso oli aivan poikki. Taisi olla liikaa touhua koirapuistossa, mutta kavereita siellä näytti riittävän niin koiralle kuin omistajalle. Kyllä tuo koirapuisto vaan on mukava tapa tutustua erilaisiin ihmisiin. Tuntuu vain että siellä tulee käytyä aivan liian harvoin, johon kyllä täytyisi saada muutos.

Pontso ja Fiona :)

Muutama kuva vielä näin tuoreeltaan . Hieman kuvalliseksi tämä postaus tuli, mutta näin saatte parhaiten kiinni kuinka pontso on kasvanut ja väritys muuttunut. Unohdin aijemmin  mainita, pontson täyttävän kaksi tapaninpäivänä tänä vuonna. 



Mukavaa viikonloppua lukijoille. Meillä ne juhlat tiedossa.

Marika <3

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti