torstai 29. elokuuta 2013

Päivä auringosta nauttien

Ajattelin teille kertoa siis parin viime päivän asusta, sekä asujeni valinnasta. Työpäivinä hoidan asujen valinnan jo edelisenä iltana. Joskus sovittelen vaatteita iltamyöhään asti, toisinaan taas suunnittelen asun päässäni aamua varten. Rakastan pukeutumista todella paljon, on ihana pukeutua omaksi iloksi ja luoda erilaisia asukokonaisuuksia. Välillä minulle tulee sellainen olo, että nyt ei ole asuun sopivaa paitaa, vaikka kaapissa niitä on aivan liian paljon. Joskus menen lounaalla käymään kaupungissa ja ostan uusia vaatteita seuraavan päivän asuun, hölmöäkö.? Ehkä tämä vaatetus on minulle pakkomielle. Myös viime aikoina olen huuto.netistä tilaillut kaikenlaista. Ajattelinkin teille liittää kuvaa uusimmasta lomakostani. Näin värin ja mallin stockmannilla Heinäkuussa, ja mä ihastuin. Lompakolla hintaa oli kuitenkin 99€, enkä sitä ostaa raaskinut. Illalla sitten selasin huuto.netin läpi, ja sillä oli juuri samanlainen lompakko. Hintaa lompakolla taisi olla osta heti 40€, postikulutkin kuuluivat hintaan. Olin varautunut, että lompakko on käytetty ja varmaankin kulunut. Yllätyksenä postista saapuikin, kuin uusi lompakko. Nuo Ted Bakerin tuotteet ovat nahkaa ja lompakko oli sisältä vaaleata nahkaa, joka oli myös uutta vastaava. Hyvän löydön todellakin tein ja lompakkohan saapuikin vielä alkuperäisessä laatikossa, sisältäen aitoustodistuksen. 

Lompakko: Ted Baker
Huulikiilto: Dior Sävy 267
Laukku: Longchamp
Paita: Hipster

Aurinkolasit: Turkista
Housut: Lindex
Kengät: Spirit
Halusin myös kertoa yksien kenkien tarinan. Tarina alkaa minun, mummuni, sekä avopuolison kanssa Rodokselta. Ensimmäinen yhteinen loma, mahtavaa. Loppuviikosta kumminkin sairastuimme turisti vatsatautiin. Taudin ollessa jo aikas paha, päätti mummu soittaa matkatoimistoon oppaalle. Sieltä saimme tiedon missä on lähin lääkäriasema. Ensin kävi avopuolisoni, seuraavana päivänä minä. Olin mummuni kanssa matkalla vastaanottoon, että saisi piikin jolla tauti sitten katosikin yhdessä päivässä. Matkalla pysähdyimme suutarin liikkeeseen. Valikoimassa oli upeita nahkaisia sandaaleja. Suutari kertoi tehneensä ne itse. Sovitin kokoja, mutta toinen oli pieni toinen taas aivan liian leveä. Mutta onnekseni suutari ehdoittikin, että väsää juuri minun jalkaan sopivat kengät huomiselle. Seuraavana päivänä suutarilla olikin juuri minun jalkaani tehdyt kengät, joten aina kun joku kysyy mistä olet nuo ostanut. Vastaankin kenkien olevan teetetty juuri jalkaani sopiviksi suutarilla. Todella ylpeä olen kengistä, ja tosiaan tämä matka on tapahtunut muistaakseni vuonna 2009 ja kengät ovat vieläkin kuin uudet. Hintaa kengillä oli muistaakseeni jotakin 40-50€ väliltä. Ihana mummuni ne kyllä minulle taisi tuolloin maksaa.

Kengät: Suutari Tehnyt 
Laukku: Guess
Neule ja hame: H&M
Toppi: Vero moda
Aurinolasit: Turkista
Kengät: Suutari Tehnyt
Laukku on uusin tulokkaani Huuto.netistä.
Longchampin mini kokoinen laukku. Väri on harmaa.
Kuva on otettu Hämeenlinnassa Pietarin piha kahvilassa
ystäväni kanssa siellä käydessä.



Eilen kynsihuollosta, josta myös olen miettinyt postaavani lähiaikoina liittäen kuvia kynsistäni. Sain täydelliset kynnet taas kerran siitä kiitos kynsihoitajalleni. Suunnitellut olen myös syksyn suosikki vaatteet kokoavani teille verkkokaupoista, mutta katsotaan jääkö ensi viikon työmatkalla aikaa postauksille. Tänään käyty salilla, ja taisinpa jopa hieman innostua. :)

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti