sunnuntai 26. tammikuuta 2014

Taitoluistelu taustaa ja jään rohinaa

Mulla tosiaan on taitoluistelu taustaa, niin yksinluistelusta ja muodostelmaluistelusta. Pienestä pitäen mummu vei mua aina luistelemaan. On ollut kaksiterä luistimia, jotka kiinnitettiin kenkiin. On tainnut olla myös harjoitusluistimet, sekä kaunoluistimet. kuusi vuotiaana aloitin taitoluistelun ja sitten ostettiinkin jo taitoluistimet. Luistimista en enää luopuisi, vaikka harrastaminen onkin loppunut jo noin 4 vuotta sitten. Kyllä siitä vain nauttii kun pääsee talvella jäälle luistelemaan, hyppimään, piruetteja ja liukuja tekemään. Harrastin yksinluistelua 13- vuotiaaseen asti, mutta reenejä alkoi olemaan tosi usein ja näin ollen vaihdoin muodostelmaluisteluun. Muokkari oli enemmän mieleeni ja jos hämeenlinnassa sellainen joukkue olisi, olisin mukana vieläkin. Kaipaan siis edelleenkin jäälle jonkun verran. Muokkarin lopetin 17- vuotiaana, koska polveni meni kun lensin laitaa päin. Sen jälkeen joukkuekin loppui ja jatkoa ei enään tullut. Harrastuksen puuttuessa jäi hieman tyhjä tila elämään, mutta nyt viime vuoden aikana löysin ihanan harrastuksen. Se on nimittäin tuolitanssi, jotenkin koen sen omalla tapaa samanlaiseksi kuin luistelun. 
Luistelulla on edelleen paikka sydämmessäni!
Viikonloppu on sujunut hyvin, vaikka hieman kipeä olo on ollutkin. Perjantai meni Piian ja viinipullon kanssa, sekä katsottiin miehen kans leffa TED. Olen nähnyt leffan ennenkn ja se on vaan niin hyvä leffa. Lauantaina nukuttiin pitkään, nautittiin aamupalasta ja pistettiin koti kuntoon. Minulle oli meinaan tulossa työkaverit katsomaan uutta kotia ja tietysti nauttimaan illasta. Ilta sujui hyvin ja sain mahtavia lahjoja. Kiitos siis lahjoista! Iskelmä baarissa oli ihan hyvin porukkaa ja tanssilattialla tuli tanssittua melkein koko ilta. Ilta oli mahtava, uusiksi piakkoin? Kuvia illasta ei yhtäkään tulllut otettua. 
Kokeilin tehdä itselleni ranskanlettiä ja suht. hyvinhän se onnistui
Tänään nautin taas pitkistä unista puoleen päivään saakka. Tein kinkkumunakasta ja nautin rauhallisesta aamusta. Myöhemmin päivällä olinkin sopinut, et vien ystäväni luistelemaan. Oli niin mahtavaa luistella ja jakaa kuulumisia siinä samalla. Musta napattiin myös muutama kuva, jotka ajattelin teille jakaa. Sovittiin et huomenna olis taas luistelua vuorossa illalla ja mie oon ihan innoissani. Niin taisi olla ystävänikin, joka oli musta mahtavaa. Jäällä pikkutytöt oli ihan innoissaan, kun hyppäsin pari hyppyä ja pyöräytin pari piruettia. 


Siinä hieman fiilistelyjä jäältä :)
Nyt kuitenkin untenmaille ja toivotaan ettei kuumetta tulisi yhtään enempää.
Yritin taas ikuisuuden saada kuvista oikean kokoisia picasalla, mutta tänään se ei vain onnistunut. Joskus ne muuttuu ja välillä ei, en jaksanut siis taistella, pahoittelut siitä.
XoXo Mardy

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti