maanantai 10. maaliskuuta 2014

Laiskuus iski vasten kasvoja

Varmaankin suurin syy blogi hiljaisuudelle on ollut laiskuus. Oon joka päivä vain toivonut, että saisin nukkua ja nukkua. En ole kotona pessyt pyykkiä, enkä muutenkaan mitään ylimääräistä ruuanlaiton ja salin lisäksi koko viime viikkona. Johtuneeko se sitten viikon vallinneesta sateesta ja pimeydestä vai mistä? Reilu viikko taaksepäin perjantain jälkeen moni asia on mennyt pieleen. Kaikki alkoi perjantaina 28.2.2014 kun oli aika startata työmatkalle Helsinkiin klo. 6.47. Olin jo edellisenä päivänä rikki, et kuinka oikein ehdin junaan aamulla. 
Niinhän siinä lopulta kävi, et juoksin koroissa kohti rautatieasemaa ja näin kun juna lähtee kohti Helsinkiä ilman minua. Edellisenä päivänä kun olin juuri käynyt Espoossa laittamassa uudet kynnet, harmitti kyllä aika pirusti tuo myöhästyminen. Noo ei muuta kuin seuraavaan junaan joka lähti noin 7.20 ja sisälsi vaihdon Riihimäellä. Matka sujui Pasilaan mukavasti lähijunan ahtaissa paikoissa. :) Mukana menossa oli juhla mokkaa, sekä cosmo. No työkaverini sitten odotti minua Pasilassa (kiitos siitä), että osaisin perille asti. Eiköhän me menty sit lähijunalla pari pysäkkiä ohi ja myöhästyttiin tilaisuudesta jokusen minuuttia. Päivä oli muuten mukava, mutta juuri ennen keskustaan lähtöä hajoaa mun uusista Tallinnan housuista vetoketju, mutta se siitä. 
 Kotiin päästyä odotti mieheni mua assalla kukkapaketti kädessä ja elämä hymyili. Kolme pinkkiä ruusua kuoriutui paketista ja kolme sitä varten, et se on mun onnenluku. Ilmisesti se taisi tuoda hieman parempaa onnea päiviini. Edellistä edellinen viikonloppu vierähti muutenkin mukavissa tunnelmissa. Lauantaina syötiin aamupalaa oikeen pitkällä kaavalla ja nautittiin elämästä. Illalla sitten ystävien kanssa hieman juhlittiin, mutta ale baari oli niin täynnä, ettei sisään päässyt. Päätimme sitten lopulta suunnistaa kohti kotia subwayn kautta. Viime viikko sujui muuten ihan lupaavasti, mutta aamulla ei jaksaisi töihin nousta yhtään. Töissä on pitänyt kiirettä eikä muu ole oikein ollut mielessä kun työt, tästä olisi päästävä eroon. Olen ennen osannut jättää työasiat töihin ja ajatella kaikkea muuta, siihen on kyllä tarkoitus palata. Olen viikonlopunkin ollut tekemässä hieman töitä, mutta kyllä on saanut tehdä rauhassa, kun ei kukaan ole häiritsemässä. Naistenpäivän hemmotteluista, sekä viikonlopusta lisää myöhemmin.
Mardy <3

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti